
Pub Vahti
Pub Vahti on välitön kohtaamispaikka, joka tunnetaan Imatrankosken olohuoneena. Pitkän historian omaava Vahti on sijoittunut 1950- ja 1960-lukujen taitteessa rakennettuun Kauppakeskus Koskenhelmeen Vuoksen kuohujen varrelle – Imatraan kohdistuvan matkailun keskukseen. Aiemmin Vuoksenvahtina tunnettu ravintola on palvellut jo vuodesta 1971 lähtien.
Keskeinen ja helposti saavutettava sijainti houkuttelee asiakkaita. Vuoksen läheisyys ja Imatrankoski ovat tehneet Vahdista suositun ravintolan sekä paikallisten että turistien keskuudessa. Toimivat pohjaratkaisut ja hyvin suunnitellut asiakastilat tekevät ravintolatoiminnasta sujuvaa. Tyylikkäästi yrityksen konseptiin remontoidun liiketilan ilme saa asiakkaat viihtymään ja palaamaan kerta toisensa perään.
Hyvästä palvelusta tunnettu Pub Vahti on ollut vuosikymmenten ajan tärkeä osa Imatran kulttuurielämää. Vuosien varrella toimitilat ovat mukautuneet yrityksen tarpeisiin omistajien ja liiketoiminnan konseptien muuttuessa. Nykyisin EEKOO:n omistamassa vahdissa nautitaan viikonloppuisin elävästä musiikista maittavien juomien rinnalla.
Vuokraa liiketila Imatraan kohdistuvan matkailun paraatipaikalta. Ota yhteyttä ja kysy lisää vapaista liiketiloistamme – löydetään yhdessä yrityksellesi täydellinen tilaratkaisu.